Harppumallinen whistle-pilli on alkuperältään puolalainen |
Nykymuotoisen petoeläinten houkuttelun alkujuuret johtavat 1940-1950-lukujen Yhdysvaltojen osavaltioihin kuten Texas, Arizona ja Kalifornia. Houkuttelun leviämiseen uskotaan vaikuttaneen kojoottikannan kasvu ja levittäytyminen Pohjois-Amerikassa. Tämä on vastaavasti synnyttänyt kaupalliselle toiminnalle perustan ja nykyisin Pohjois-Amerikan houkuttelumetsästys lieneekin miljardibisnestä. Suurin osa, tämän päivän ketun houkutteluvälineistä tuleekin Pohjois-Amerikan markkinoilta tai siellä toimivien yritysten toimesta.
Täytyy kuitenkin muistaa, ettei Pohjois-Amerikassa ole synnytetty täysin uutta ideaa tyhjiöstä, vaan nykypäivän tilanne on enemmänkin kaupallisten tavoitteiden rakentama kokonaisuus. Myös Euroopassa, Pohjoismaissa ja esimerkiksi Puolassa, on kettuja houkuteltu kautta aikain. Suomen perinnemusiikin historia on saanut vaikutteita varhaisista eläinten kutsuntamenetelmistä.
Nykyään vallitsevan ketun houkuttelutyylin toi kiistatta Pohjoismaihin ruotsalainen yhtiö, Nordik Predator 2000-luvulla. Tarkoitukset olivat pitkälti kaupalliset, mutta samalla luotiin pala uutta metsästyskulttuuria. Vai heräteltiinkö vain unohtuneet ja unohdetut välineet historiasta isommalla rahalla? Ruotsalainen Gunnar Sundh tarjosi jo aikapäiviä ennen Nordik Predatoria c-kasettillisen oppimateriaalia. Lisäksi myös Suomessa oli kettuja vinguteltu jo 1980-luvulla lasipalaa, sylkeä ja styroksia apuna käyttäen tai kädenpohjaa tai huulta imeskelemällä.
Nykymuotoisella houkuttelutyylillä viittaan lähinnä nykyaikaisiin menetelmiin ja välineisiin, jotka eroavat suunnattomasti varhaisista välineistä johtuen kaupallistumisesta.
Seuraava video kuvaa perusidean siitä mistä ketun houkuttelussa on kysymys. Video on kuvattu keväällä 2012, alkuillasta. Pillinä toimii jäniksen kuolinparkumista imitoiva pilli. Ampumatilanteen sijaan, voidaan laukaista pelkkä kamera tai vain fiilistellä huikeata tilannetta. Suosittelen keskittymään ketun käytökseen, koska se on hyvin tyypillinen esimerkki siitä miten kettu houkuteltaessa käyttäytyy. Merkittävää on huomata ketun ensireaktio äänelle ja saapumisen rytmi, sekä varovaisuus. Hankikanto luo hyvät edellytykset eläimen lähestymiselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti