Porukka kyselee koskas arvon herra aikoo blogiaan taas kirjailla. Realismia on se, että aikaa on rajallisesti ja pääjuttu on tällä hetkellä opiskelussa, joka työllistää allekirjoittanutta erittäin paljon. Sain viime viikolla kysymyksen, jota on ehkä tässä vaiheessa syytä avata. Kysymys tuli vähemmän metsästystä harrastavalta henkilöltä, ja se kuului näin: miksi kettua metsästetään?
Olen aina pitänyt siitä, että ihmisellä on mielipiteitä ja hän uskaltaa niitä esittää. Toinen mitä arvostan on se, että mielipide elää, kasvaa ja pysyy kokoajan muuttuvan maailman liikkeessä mukana. Absoluuttisia faktoja ei ole, objektiivisuus on harhaa. Voisiko tuosta irrota selitys, miksi kettua metsästetään?
Perinteinen selitys ketun metsästykselle hakee oikeutusta yhteiskunnallisista teemoista. "Ilman metsästäjää kettukanta söisi aamupostitkin laatikosta", näinhän asia ei ole. Kettu kuuluu suomalaiseen luontoon, se on osa faunaa. Kettujen määrä kasvaa alueellisesti sen mitä ympäristö kykenee kantamaan. Ihminen on saattanut luoda kettukannan kasvulle omalla toiminnallaan edellytykset kasvaa ylitse rajan, mikä ei olisi mahdollista ilman ihmisen jokapäiväistä eloa alueella.
Suuri kettukanta on siis suhteellinen käsitys. Ylitsepaisuva kettukanta vaikuttaa vastaavasti saaliseläinten määrään, jolloin vaikutus, saaliseläinkannan romahtaessa, kohdistuu kettuun itseensä. Syntyy kettukannan aaltoliike. Kettupopulaatiolta riistetty palanen elämän mahdollisuuksia tiputtaa vääjäämättä alueellista kettujen määrää, ellei tilalle synny jotakin korvaavaa palasta. Tämä vaikuttaa vastaavasti ketun saaliseläinten määrään, elleivät ne vastaavasti kohtaa jonkinlaista menetystä tai saavutusta.
Asiat eivät ole yksinkertaisia, edes edellä esitetyn pelkistyksen mukaan.
Minusta ketun metsästyksen perustelut ovat henkilökohtainen valinta, mielipide. Yksi metsästää kettua luonnonhoidollisesta perusteesta eli siksi, että hän kokee alueellisen kettukannan pitävän saaliseläinkantojaan liian ahtaalla metsästäjän näkökulmasta. Ylä-Lapin naalikanta on hyvä esimerkki tästä. Punaketun leviäminen uhkaa osaltaan maamme naalikantaa.
Toiselle ketun metsästäjälle syynä on riistanhoidollinen peruste. Suojellaan metsästäjän muita riistaeläimiä pienentämällä kettukantaa. Näin luodaan metsästäjälle itselleen mahdollisuus runsaanpiin riistakantoihin. Esimerkiksi vesilintukosteikkoihin.
Joku suojelee kanojaan. Kettu vei kanan tai kaksi tarhasta viime yönä, ja nyt omistaja punoo juoniaan kanavarkaan kohtaloksi. Ilmassa voi olla, vihaa ja katkeruutta.
Entäs jos joku metsästää kettuja siksi, että se on haastavaa, mielenkiintoista, jännittävää ja mukavaa? Itse olen tälläinen metsästäjä. Metsiemme Smirre on hieno riistaeläin ja vaativan vastuksen tarjoava puuhkahäntä. Metsästys on itsessään arjesta irroittava peli, johon kuuluu saaliseläimen ampuminen. Ennen riistalaukausta tässä pelissä on kuitenkin osattava useimmiten taktikoida pelimerkkinsä oikein ja vielä onnistuttava laukauksessa. Myös eläimillä on huonot päivänsä ja joskus ampumatilanne tulee "leikiten". Tilaisuuden käyttäminen tai käyttämättä jättäminen on jokaisen oman tilannetajunsa ratkaistavana ilman ratkaisun suurempaa arvottamista.
Kettu ja sen metsästäjä elää ainakin jollakin tasolla symbioosissa. Ketun metsästäjä vähentää kantaa luoden eloon jäävälle osalle mahdollisuuksia elää leveämpää ketun elämää. Kettu puolestaan tarjoaa elävänä metsästäjälle metsästyselämyksen. Ilman kettua ei ole elämystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti